Kallomäki esiintyy Kekri Fest and Feast 17.10.2026 iltajuhlassa.. Kuva Serena Solomon

Kallomäki 
Morte&Dohlen

Kekrin iltajuhlan avaa tänä vuonna Kallomäki ja tanssijat Morte&Dohlen. Kallomäki on Riihimäeltä kotoisin oleva yhtye, joka yhdistää jouhikkometallin ja dark folkin omaleimaiseksi kokonaisuudeksi. Yhtyeen keskiössä soi käsintehty sähköjouhikko, joka tuo musiikkiin tunnistettavan arkaaisen sävyn.

Vuodesta 2018 lähtien Kallomäki on esiintynyt aktiivisesti sekä Suomessa että eri puolilla Eurooppaa, niin klubeilla kuin suurilla festivaaleilla. Yhtyeeltä on julkaistu albumit Roka Ukri (2018), tupla-albumi Uuden kuun aika I & II (2020) sekä Huunpurema (2023).

Kallomäen keikat tarjoavat kokonaisvaltaisen elämyksen, jossa musiikki ja visuaalinen esitys kuljettavat kuulijan yhtyeen perustajan Tero Kalliomäen luomaan mytologiaan muinaisesta kulttijohtajasta Roka Ukrista.

Morte & Dohlen on tummanpuhuvaan dark fusion -vatsatanssiin erikoistunut helsinkiläinen tanssiduo, jonka esityksissä yhdistyvät metallimusiikki, vatsatanssin tekniikka ja mystinen, uuskumman estetiikka. Ryhmään kuuluvat tanssiammattilaiset Maria Morte ja Anni Dohlen. He tekevät tiivistä yhteistyötä Kallomäen kanssa ja esiintyvät jälleen yhdessä Kekri Fest & Feastissa. 

Käy tutustumassa tuotantoon:
https://kallomaki.com/
https://www.youtube.com/@kallomaki
https://www.tiktok.com/@kallomaki
https://www.facebook.com/kalliomaeki
https://www.instagram.com/kallomaki/

https://www.instagram.com/mortedohlen/

Ylin kuva: Serena Solomon
Alempi kuva: Kallomäki